Mikä levy pyörii soittimessasi juuri nyt?

[JiiPee]

Lähes kahden päivän laivamatkalla Saksasta ei paljon tekemistä ole ellei dokaa. Paitsi kuunnella musiikkia. Tässä osa mun saldoa:

Roger Waters ; Amused to Death
On tällä hienot hetkensä mutta ei jaksa kuunnella ihan loppuun. En pidä miehen äänestä, melkein puhuu melkein laulaa muttei oikein kumpaakaan. Erityisesti en jaksa kuunnella tarinoita, minusta ne on lapsellisen tökeröitä. Myönnän etten pidä koko äijästä. Paikoitellen se pääsee lähelle PF:n huippua joka on DSotM. Muuten ollaan The Wallin tasolla, eli poppia.

Porcupine Tree: The Sky Moves Sideways
Mä taidan kuunnella tätä nykyään eniten PT levyistä.

Ensin haukut Pink Floydia, sitten ylistät köyhän miehen Pink Floyd-plagiaattilevyä. Sitähän Sky Moves Sideways nimenomaan on... ehkä räikeintä koskaan kuulemaani vanhan Floydin rippausta melkein koko levy, tunnelmaltaan ja soundeiltaan... muutama kohta on muistaakseni suoraan ripattu Animalsilta.

No joo... makunsa kullakin.

[TVä]

John Coltrane: Stellar Regions

[Still Life]

elp-trilogy

[Lighthouse keeper]

Supertramp: Crime of the Century

Tämä on pyörinyt monta päivää soittimessa, upea levy, hankkikaa ja heti

Onhan tuo ihan kelpo pläjäys, en sitten tiedä kuinka progeksi tuota oikein luokittelisin...

--

Kaikki hyvä musiikkihan ei suinkaan ole progea, mutta itselleni Crime of the Century on suunnilleen yhtä progea kuin Dark Side of the Moon (Tiedän, kuulostaa järjettömältä) Molemmissa on sekoitus kaupallisuutta ja progea, ja kumpikin kyllä toimii erittäin hyvin. Rajaa progen ja ei-progen välille on mahdotonta piirtää, jokaisella on siitä omat käsityksensä. Itse en esimerkiksi ymmärrä miten jotkut pitävät totoa, joka on mielestäni yksinkertaista "aikuisrockia", progebändinä. Tässä vaiheessa huomaan että olen päätynyt melko kauas ketjun alk.peräisestä aiheesta, joten ehkä tämä tilitys saa tältä erää riittää

[R2-D2]

Lähes kahden päivän laivamatkalla Saksasta ei paljon tekemistä ole ellei dokaa. Paitsi kuunnella musiikkia. Tässä osa mun saldoa:

Roger Waters ; Amused to Death
On tällä hienot hetkensä mutta ei jaksa kuunnella ihan loppuun. En pidä miehen äänestä, melkein puhuu melkein laulaa muttei oikein kumpaakaan. Erityisesti en jaksa kuunnella tarinoita, minusta ne on lapsellisen tökeröitä. Myönnän etten pidä koko äijästä. Paikoitellen se pääsee lähelle PF:n huippua joka on DSotM. Muuten ollaan The Wallin tasolla, eli poppia.

Porcupine Tree: The Sky Moves Sideways
Mä taidan kuunnella tätä nykyään eniten PT levyistä.

Ensin haukut Pink Floydia, sitten ylistät köyhän miehen Pink Floyd-plagiaattilevyä. Sitähän Sky Moves Sideways nimenomaan on... ehkä räikeintä koskaan kuulemaani vanhan Floydin rippausta melkein koko levy, tunnelmaltaan ja soundeiltaan... muutama kohta on muistaakseni suoraan ripattu Animalsilta.

No joo... makunsa kullakin.

Niin, jokaisella voi olla oma makunsa, muuten en viitsi hölmöä heittoa kommentoida.

Mutta itse asiasta olen kanssasi eri mieltä. Mä en pidä PT:tä neo proge bändinä enkä PF kopiona. Siis en laske sitä porukkaan Pendragon, Tangent, Flower Kings etc. Vähän vaikee muistaa toimiva proge bändi josta ei kuulisi mitään vaikutteita 70- luvun progesta. Kierrätys ei haittaa, plagiointi kyllä.

[Kcrimso]

Secret Chiefs 3 : Satellite Supersonic Vol. 1
Secret Chiefs 3 : Xaphan : Book Of Angels Volume 9
Onpas jänskää musiikkia tämä Secret Chiefs 3. Aikalailla hankalasti määriteltävää meininkiä. Mainio uusi (minulle) löytö!

[Kcrimso]

Mike Oldfield: Hergest Ridge
Uusi ja alkuperäinen miksaus (joka on siis eri kuin aikaisemmilla cd-julkaisuissa on ollut) on pyörinyt tiuhan tahtiin viime aikoina. Mestarillinen levy.

[Kai]

Eskaton: 4 Visions

Neljä näkyä – jotka ovat kaikki kovasti Magman näköisiä. Eskatonin pojat ja tytöt plokkailevat pääasiassa Magman vauhdikkaimpia osuuksia, mutta tekevät materiaalista omansa näköistä jo sovituksillaan: kalsean peltimäiset syntikat ja sähkökitara tuovat rockmaisempaa otetta pianon ja basson hallitsemaan Kobaïa-jazziin, ja naislaulajien yhä tuomionkatkuiset veisaukset saavat hieman sovinnaisemmin sointuvia muotoja kuin Magman sekakuoron röhkintä. ”Êcoute” nousee nelikosta korkeimmalle eräänlaisena tiivistettynä, melodisempana ”Köhntarköszinä”. Suitsutettu levy ei mielestäni ihan mestariteokseksi nouse, mutta varhaisten Zeuhl-polun kulkijoiden joukossa oikeastaan vain Weidorjen levy kamppailee samassa sarjassa.

Eskaton mielellään panee levyjensä kappalejärjestyksen uusiksi CD-julkaisuilla. Tässä Soleil Zeuhlin versiossa uutta on vain kansi. Yhtyeen loppuaikoina nauhoitetut bonusraidat ovat erillään ja tyyliltään ne ovat haahuilevampia ja pääasiassa instrumentaalisia.

[Kcrimso]

Eskaton: 4 Visions
Suitsutettu levy ei mielestäni ihan mestariteokseksi nouse, mutta varhaisten Zeuhl-polun kulkijoiden joukossa oikeastaan vain Weidorjen levy kamppailee samassa sarjassa.

Mielestäni 4 Visions on selvästi Weidorjea vahvempi levy. Eikä pelkästään huomattavasti paremman rumpalin ansiosta.

Emerson Lake & Palmer: Works Volume 1
Uhhuh, onhan tässä paljon hyviäkin hetkiä, mutta kyllä tälläinen tavallaan soolokappaleiden kokoelmalevy oli ELP:lta aika käsittämättömän hölmö urasiirto.

[kaapok]

Emerson Lake & Palmer: Works Volume 1

Pirates on kyllä yksi kaikkien aikojen suosikeistani, muut 3 levyä saa olla mitä huttua vaan

niin ja High Voltagen encoren kunniaksi fanfare on soinut kyllä viime aikoina aika usein

[OT Räihälä]

^ Emersonin pianokonsertto on minusta hieno teos. Toki vaikutteet ovat melko selvät (Shostakovitsh, Bernstein, Ginastera etc.), mutta teos toimii.

[TVä]

Carpenters: Interpretations

Karen Carpenterilla oli hieno ja täyteläinen ääni! Ja yllättävän monipuolista tavaraa tekivät. Paikoin tulee jopa Renaissance mieleen.

[Kai]

Haikara: IV – Domino

Haikaran ensimmäinen levy oli sen verran vaikuttava jööti, että yhtyeen myöhemmät tekemiset ovat jääneet kovin vaatimattomiksi sen rinnalla. Tämä omana aikanaan mukavan kevyesti tuotetun kuuloinen paluulevytys on enimmäkseen leppoisan maahenkistä jolkottelua tyylillä, joka tuo hetkittäin mieleen Popol Vuhin rockhenkisemmät hetket. Levyn ensimmäinen puoli, tuo alkuperäinen ”Domino”-sinfonia, pyörii kuitenkin lähes kokonaan saksofonimelodioiden, muutaman kitaralla rämpytetyn soinnun sekä basson ja rumpujen muodostaman karun kolminaisuuden varassa. Näin yksinkertainen rakenne kaipaisi ensimmäisen levyn kaltaisia muhkeita sovituksia sekä voimakkaampaa laulutulkintaa kuin Vesa Lattusen ikävän stevehowemainen mutina. Toisella puolella ”Gloria Deo” parantaa asioita lisäämällä paitsi rockvaihdetta ja mutkikkuutta myös tuolloin muodikkaan gregoriaanisen lauluintron. ”Kultamalja” kuitenkin näyttää parhaiten kokoonpanon ja levyn vahvuudet: kuulas akustinen miniatyyri, joka lupaa vain kolme minuuttia yksinkertaista mutta kiinnostavaa sävelkulkua ja kaunista huilumelodiaa mutta pitää lupauksensa tiukasti. Levy on mukiinmenevä, mutta siitä jää jotenkin puolivalmis, köyhä vaikutelma, kuin budjetti ei olisi riittänyt toteuttamaan kaikkia ideoita. Sama tulee mieleen vihkosta, jossa epäselvä valkoinen fontti hukkuu kauniisiin metsämaisemiin.

[Lighthouse keeper]

Haikara: IV – Domino

Haikaran ensimmäinen levy oli sen verran vaikuttava jööti, että yhtyeen myöhemmät tekemiset ovat jääneet kovin vaatimattomiksi sen rinnalla. Tämä omana aikanaan mukavan kevyesti tuotetun kuuloinen paluulevytys on enimmäkseen leppoisan maahenkistä jolkottelua tyylillä, joka tuo hetkittäin mieleen Popol Vuhin rockhenkisemmät hetket. Levyn ensimmäinen puoli, tuo alkuperäinen ”Domino”-sinfonia, pyörii kuitenkin lähes kokonaan saksofonimelodioiden, muutaman kitaralla rämpytetyn soinnun sekä basson ja rumpujen muodostaman karun kolminaisuuden varassa. Näin yksinkertainen rakenne kaipaisi ensimmäisen levyn kaltaisia muhkeita sovituksia sekä voimakkaampaa laulutulkintaa kuin Vesa Lattusen ikävän stevehowemainen mutina. Toisella puolella ”Gloria Deo” parantaa asioita lisäämällä paitsi rockvaihdetta ja mutkikkuutta myös tuolloin muodikkaan gregoriaanisen lauluintron. ”Kultamalja” kuitenkin näyttää parhaiten kokoonpanon ja levyn vahvuudet: kuulas akustinen miniatyyri, joka lupaa vain kolme minuuttia yksinkertaista mutta kiinnostavaa sävelkulkua ja kaunista huilumelodiaa mutta pitää lupauksensa tiukasti. Levy on mukiinmenevä, mutta siitä jää jotenkin puolivalmis, köyhä vaikutelma, kuin budjetti ei olisi riittänyt toteuttamaan kaikkia ideoita. Sama tulee mieleen vihkosta, jossa epäselvä valkoinen fontti hukkuu kauniisiin metsämaisemiin.

Kiintoisa analyysi, itse omistan vain tuon debyytin levyjen heikohkon saatavuuden takia, mutta ilmeisesti en ole menettänyt mitään elämää suurenpaa. Tuossa Dominossa on kyllä nätit kannet, joka ei tosin ehkä aivan ole riittävä syy levyn ostoon

[JC]

Banco Del Mutuo Soccorso Darwin!
Tätä on tullut pyöritettyä useaan otteeseen sunnuntain aikana. Paikoin aika outoa hörhöilyä, paikoin mahtipontista revittelyä, koko ajan viihdyttävää. Levy kuuluu italoprogen parhaaseen A-luokkaan.