Kirjoittaja Ville Juvonen » 25.04.10 00:17
Vedetään uusiksi toi näkemykseni bändin tuotantoon. Toivottavasti tällä kertaa helpommin luettavassa muodossa:
Tossa aiemmin hehkuttelin "Tormatoa". Ja hehkutan edelleen sen monipuolisuuden takia. Mutta aloin tässä miettimään muitakin Yesin levyjä. Tällaista listaa myös kovista levyistä tein:
60 - luku:
Yes = no se ainoa on tietysti sekä parhain että huonoin. Muistaakseni I See You oli kiva biisi vaikka coveri onkin
70 - luku:
Ne kaikki! Mutta tässä jonkinlainen oma lyhyt kelailuni aiheesta:
Time and Word = hyviä biisejä monta. Planeettoja kehissä orkestraatioissa.
The Yes Album = mainioita klassikkobiisejä ja ehkäpä parasta rocknroll - kitarointia. Starship Troopers on ihan muualta, kuin täältä.
Fragile = ehkäpä paras levy tutustua Yesiin musiikkiin henkilölle, joka ei ole bändiä kuullut. Eli oiva joululahjavinkki siis.
Glose to the edge = (tietenkin! Yesin pyhälehmä?) Oikeesti A-puolen biisi on kovimpia mitä on, se nostaa koko levyn arvoa.
Tales from topographic oceans = pitkäveteinen mutta palkitseva.
Relayer = bändi rehvakkaimmillaan. Moraz, jonka ekat soolot päihittää parhaimmillaan Wakemanin ekat, on tuonut uutta kipinää bändiin. To Be Over on aliarvostettu helmi tuotannosta.
Going for the one = ehkäpä bändin svengaavin levy. Awaken on mielestäni bändin top3 - biisejä GTTE: n lisäksi. Mikä on kolmas?
Tormato = bändin parhain levy mun mielestä.
80 - luku:
Drama = bändin top3 - levyjä. Into the Lens on hieno Machine Messiahista puhumattakaan. MM Bändin top3 - biisien kolmas?
90125 = mainettaan parempi. Sounditkin vinyyliltä kuunneltuna korvanamia. Owneri muuten harvinaisen "kestävä" hittibiisi.
Big Generator = ihan oikeasti tosi kova levy. Monta huippubiisiä esim: Big Generator, jossa mahtava eka lauluosa, varsinkin tokalla kertaa ja lähinnä se musiikki laulun taustalla. Juuri tuollaiset pienet ylivoimaiset hetket tekevät Yesin bändiksi omaan luokkaansa.Taidetta sen itsensä vuoksi. I`m running on levyn helmi. Ja toinen niistä on Holy Lamb, jota laulaessaan studiossa Jon Andersson oli pukeutunut muinaaseen atsteekkipukuun! Se seikka itse musiikin (cresendo) lisäksi nostaa sen levyn toiseksi helmeksi.
(Anderssonbrufordwakemanhowe ei laskettane Yes - levyksi. Jos laskettaisiin, se olisi mielestäni top3: ssa.)
90 - luku:
Union = sillä on omat hetkensä, joita on kyllä liian vähän suoraan sanoen. Jos ei dikkaa niin ei dikkaa. Steve Howehan käytti soololevyllään Turbulence aihioinaan ilmeisesti keksimiään juttuja biisien aiheina. Eli siis teki jopa paremmat versiot keksimistään riffeistä ja jutuista. Kunnon farssi oli levytyssessio Kalevi Heinon kirjan "Jatkuvan muutoksen portaat" - mukaan (Yes fanien kandee lukee se). Hyvä että saivat sen aikaan vaikka tosiaan kunnon farssi oli kyseessä. Wakeman sanoi haastattelussa kutsuvansa sitä levyä "Onioniksi" koska se itkettää häntä aina sitä kuultaessa.
(Symphonic music of Yes = ei sekään liene laskettavan bändin tuotantoon, mutta se todellakin on hankinnan arvoinen kaikille faneille. Levyn helmi on hieman yllättäen "Survival" ekalta levyltä. Myös Gate of deliriumin slideosa on tällä levyllä parempi, kuin alkuperäinen mielestäni.
Talk = aivan mahtavaa skittasynakone tms. juttua sen ajan vermeillä silloin kun sitä levylläon. Chris Squiren bassoakin on modifioitu, ei teknistäTrevor Horn haastattelussa kertoi käyttäneensä useampaa Mäkkiä saadakseen ne aikaan.
Keys to Ascension 1 = livevedot lupaa paljon ja lunastavat lupauksensa. (Awakenin ohuet digitaalipianot eivät tietenkään kuullosta alkuperäisten veroisilta). Ja niistä ei vanhoista "covereista" se jälkimmäinen järkäle on hieno, Steve Howe loistaa taas, kuten aina.
The Ladder = on muuten kovempi, kuin uskottekaan. Yesin "Teknobiisikin" tai sen intro löytyy tältä levyltä kuten paljon muuta vielä kiinnostavampaa.
--
Muita ei löydy, pitäsikö löytyä ja miksi? Kertokaa ihmeessä.
Tänäpäivänä Yessiä tulee kuunneltua n. kerran vuodessa ja se hetki on sen arvoinen. Ei siis enää aktiivikuuntelussa. 2 kertaa näin livenä Stadissa ja sillä ekalla Hartwallin keikalla se heidän ja pienen sinfoniaorkesterin versio Glose to the edgestä oli elämäni parhaimpia musiikinkuunteluhetkiä. Kolmannen kerrankin haluaisin kokea tuon tasoisen konserttielämyksen. Oli se tokakin kova. Wakeman heitti uusia äänimaisemia niihin biiseihin ja kokoonpanokin oli se klassisin, vaan ei mielestäni parhain. Mikä teidän mielestänne on paras kokoonpano Yessissä?